keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kana-nuudelikeitto

Ensinnäkin pahoittelen hiljaiseloa blogin puolella. Olen parhaillaan tässä hirveässä pääsykoerumbassa, joten leipomisen on pakko väistyä lukemisen tieltä. Ruokaa on kuitenkin tultu tehtyä ja tässäpä yksi resepti. Kaverini suositteli tätä minulle ja oi nam, kuinka hyvää tämä olikaan! Lisäksi tämä keitto on erittäin nopea ja helppo tehdä, joten kynnys kokkaamiseen on varsin pieni.

Resepti:

350 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
300 g wokkivihanneksia
12 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
90g nuudeleita
1/2 pkt Koskenlaskija sulatejuustoa (maun voit valita oman mielesi mukaan :))
mausteita, esim. persiljaa


Paista broilerisuikaleet kypsiksi. Lisää vihannekset ja kypsennä niitäkin hetken ajan. Lämmitä vesi esimerkiksi vedenkeittimessä ja kaada kattilaan. Lisää joukkoon kanaliemikuutiot ja keitä noin 5 minuuttia.



Lisää Koskenlaskija nokareina joukkoon ja sekoita. Murenna nuudeleita hieman ja lisää kattilaan. Mausta keitto, sekoita tasaiseksi ja anna kypsyä loppuun.


Tästä tuli ehdottomasti yksi lempiruuistani! Ainoa ongelma on, että syömiseen tarvitsee sekä lusikkaa että haarukkaa. :)