Kävin noin kuukausi sitten lomalla Etelä-Suomessa ja söin eräässä ravintolassa annoksen nimeltä pasta pomodoro e rucola e mozzarella. Ruoka maistui taivaalliselta ja sitä syödessäni hoksasin, että tätähän olisi helppo tehdä kotonakin. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja olen jo pariin otteeseen tätä tehnytkin kotonani. Ruoka on erittäin nopea valmistaa eikä vaadi kummoisempia taitojakaan. Suosittelen kokeilemaan!
Pasta pomodoro e rucola e mozzarella:
500 g tagliatellea tai spagettia
1 tlk (a 400g) tomaattimurskaa
1 pkt mozzarellaa
ruukku/rasia rucolaa
mausteita, kuten pippuria, paprikaa, basilikaa, valkosipulijauhetta
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Lämmitä toisessa kattilassa tomaattimurska. Mausta esimerkiksi pippurilla, paprikalla, basilikalla ja valkosipulijauheella. Tätä voi hyvin varioida omaan makuunsa sopivaksi, jos joku mausteista ei iske omalle kohdalle. Pilko mozzarella pieniksi paloiksi.
Kun pasta on valmis, valuta siitä vedet ja kaada lämmitetty ja maustettu tomaattimurska sekaan. Sekoita hyvin.
Kokoa oma ateriasi laittamalla itsellesi mieluisan määrän rucolaa ja mozzarellaa annoksen päälle. Nautiskele mitä parhaimmasta ateriasta!