Hyvää syntymäpäivää minulle! Tänään täytin hurjat 20 vuotta. Sen kunniaksi kävinkin eilen elämäni ensimmäisen kerran luovuttamassa verta ja teen sen ehdottomasti uudelleenkin!
Mutta nyt oikeaan asiaan. Synttärikakkuni teen ja tarjoilen vasta maaliskuun puolella, sillä pidämme yhdistetyt synttärikahvittelut äitini kanssa. Tänään kirjoitan reseptin risotosta, jonka tein viime viikonloppuna. Annos on kuudelle.
Risotto:
5 dl riisiä
5 dl oliiviöljyä
1 paprika
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 kourallista tuoretta ruohosipulia
kana- tai kasvisliemikuutio
Laita kattilaan oliiviöljy ja riisi. Kun riisi on hieman lämmennyt, lisää joukkoon silputtu sipuli ja valkosipuli. Kun sipuli on pehmennyt, lisää kattilaan 2 dl vettä. Keitä kohtalaisella lämmöllä kokoajan sekoittaen. Lisää joukkoon pilkottu paprika. Kun puolet nesteestä on imeytynyt, lisää taas 1 dl vettä ja haluamasi liemikuutio. Jatka samaan malliin; kun puolet nesteestä on imeytynyt, lisää vielä 2 dl ja lopuksi vielä 1 1/2 dl. Yhteensä vettä tulisi lisätä 6 ja puoli desiä.
Kun kaikki neste on imeytynyt, lisää hienonnettu ruohosipuli. Jos riisit ovat vielä liian kovia, laita kansi kattilan päälle muutamiksi minuuteiksi, jolloin risotto hautuu kypsäksi. Nauti samantien.
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
lauantai 14. helmikuuta 2015
Kirsikkaiset ystävänpäiväleivokset
Hyvää ystävänpäivää kaikille! Ystävänpäivän hengen mukaisesti kehittelin päivään sopivat leivokset: pohja on hieman raidallinen pinkin sävyillä sekä kostutettu kirsikkaliemellä. Lisäksi kuorrutteeseen tulee kirsikkalientä, mikä tekee koko leivonnaiselle ihanan kirsikkaisen maun. Mitat ovat grammoina, koska grammat ovat niin paljon tarkempia, mutta laitan lisäksi desilitroina mitat, jos jollain ei satu keittiövaakaa olemaan.
Tästä reseptistä tulee noin 20 leivosta.
Ystävänpäiväleivokset:
3 munaa
113 g sokeria (1 1/2 dl)
80 g vehnäjauhoja (1 1/2 dl)
34 g perunajauhoja (1/2 dl)
1/2 tl leivinjauhetta
punaista elintarvikeväriä
20 kpl cocktailkirsikoita (kaksi pientä purkkia)
1/2 dl kirsikkalientä kostutukseen
Kuorrute:
120 g maustamatonta tuorejuustoa
60 g voita
230 g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl kirsikkalientä
punaista elintarvikeväriä
Voitele ensimmäisenä noin 24 x 20 cm vuoka, korppujauhota se ja laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Mittaa kuivat aineet valmiiksi kulhoon. Vatkaa toisessa kulhossa huoneenlämpöiset munat ja sokeri, kunnes vaahto on erittäin kuohkeaa. Lisää jauhot varovaisesti sekoittaen vaahtoon. Ota vajaa puolet taikinasta toiseen kulhoon ja lisää tippa punaista elintarvikeväriä. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikinat vuorotellen vuokaan. Vedä taikinan läpi veitsellä viivoja, jolloin taikinat sekoittuvat kauniisti ja valmistuessaan palat ovat hiukan raidallisia. Paista 175 asteessa noin 20 minuutin ajan. Tarkista kypsyys tikulla. Kun tikkuun ei jää taikinaa, pohja on valmis.
Levitä kuorrute melko paksusti pohjan päälle. Laita pohja vielä hetkeksi kylmään ennen paloiksi leikkausta, jotta kuorrute jähmettyisi. Leikkaa paloiksi terävällä veitsellä. Asettele jokaisen palan nurkkaan yksi kirsikka. Voit tarjoilla leivokset heti. Säilytä kylmässä.
Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille!

Anna taikinan jäähtyä kokonaan ennen kumoamista. Suosittelen kumoamaan pohjan leikkuulaudan päälle, jolloin voit kätevästi leikata annospalat ilman hankalaa siirtelyä.
Voit odotellessa valmistaa kuorrutteen. Vatkaa tuorejuusto, voi ja tomusokeri sekaisin. Lisää sitten vaniljasokeri, 1/2 dl kirsikkalientä sekä tippa elintarvikeväriä. Vatkaa hyvin. Laita kuorrute kylmään odottamaan. Kostuta pohja 1/2 dl kirsikkaliemellä ja anna imeytyä hetki ennen kuorruttamista.
Levitä kuorrute melko paksusti pohjan päälle. Laita pohja vielä hetkeksi kylmään ennen paloiksi leikkausta, jotta kuorrute jähmettyisi. Leikkaa paloiksi terävällä veitsellä. Asettele jokaisen palan nurkkaan yksi kirsikka. Voit tarjoilla leivokset heti. Säilytä kylmässä.
Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille!
perjantai 6. helmikuuta 2015
Nopea ja terveellinen mangorahka
Tällä kertaa päätin jakaa kanssanne superhelpon, terveellisen ja nopean välipala/jälkiruoka reseptin. Tämä mangorahka on erittäin maistuva ja onnistuu keneltä tahansa. Lisäksi se pitää hyvin nälkää.
Mangorahka:
1 prk maitorahkaa
1 prk mangososetta (esim. piltti, pirkka)
Pirkka supermix marjasekoitusta (goji- ja mulperi-marjoja sekä kuivattua ananaskirsikkaa)
Sekoita keskenään maitorahka ja mangosose, mutta jätä mangososetta hieman päälle koristeeksi. Kaada maitorahka-mangososeseos kauniiseen annoskulhoon, tee pinnalle kiekuroita lopulla soseella ja ripottele päälle vielä supermarjasekoitusta. Nauti samantien.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)