tiistai 14. huhtikuuta 2015

Avokado-pastasalaatti

Joku aika sitten näin pirkan ruokalehdessä avokado-pastasalaatin ohjeen ja jo pitkään olen halunnut kyseistä reseptiä kokeilla. Kaapista sattui kaikki ainekset löytymään, joten päätin tänään vihdoinkin tämän salaatin tekaista. Näin jälkikäteen ajateltuna tämä muistuttaa erittäin paljon avokadopastaa, tämä vain syödään kylmänä. Halusin kuitenkin reseptin jakaa täällä, sillä se oli erittäin maistuva! Mielestäni tähän kylkiäiseksi sopisi hyvin vielä pala patonkia.


Avokado-pastasalaatti:

 250 g pastaa
2 syöntikypsää avokadoa
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
1 dl (parmesaani)juustoraastetta
1 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna tai 1 rkl kuivattua basilikaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruuna-/limemehua
1/2 tl suolaa ja pippuria


Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä valmis pasta kylmän veden alla ja jätä valumaan.

Halkaise avokadot, poista siemenet ja paloittele kippoon. Murskaa avokadot karkeasti haarukalla. Seokseen saa jäädä muutamia paloja, eli ei tarvitse olla sileää sosetta. Hienonna valkosipulin kynnet ja chili (muista poistaa siemenet). Sekoita avokadon joukkoon. Lisää lopuksi seokseen basilika, öljy, sitruuna- tai limemehu, juustoraaste ja mausteet.




Sekoita avokadoseos pastan joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Tarjoa esimerkiksi patongin kanssa. 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti