maanantai 16. maaliskuuta 2015

Mansikka-limejuustokakku

Lomalta kotiutuneena ja taas arkeen palanneena on vihdoin löytynyt aikaa leipoakin jotain: synttärikakku minulle ja äidilleni (hieman myöhässä tosin). Reseptin löysin vanhasta Anna-lehdestä, mutta pienensin reseptiä, sillä alkuperäinen oli valtava. Lisäksi vähensin liivatteen määrää, koska sitäkin tuli makuuni liikaa.

Tässä kakussa vinkeenä on toinen kakku toisen sisällä. Helppo toteuttaa ja todella upean näköinen kakku.


Pohja:

160 g digestive-keksejä
60 g voita

Limetäyte:

240 g maustamatonta tuorejuustoa
1,2 dl sokeria
2 1/2 limen raastettu kuori ja mehu
4 dl vispikermaa
4 liivatelehteä + 1 rkl vettä

Mansikkatäyte:

240 g maustamatonta tuorejuustoa
320 g mansikkaa soseena
4 rkl sokeria
4 dl vispikermaa
6 liivatelehteä + 1 rkl vettä


Tarvitset halkaisijaltaan 20- ja 24-senttiset irtopohjavuoat. Vuoraa molempien vuokien pohjat leivinpaperilla.

Tee ensimmäisenä limetäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita sokeri, tuorejuusto sekä limeraaste- ja mehu keskenään. Vaahdota vispikerma ja laita valmis vaahto jääkaappiin odottamaan. Kiehauta 1 rkl vettä ja laita liivatteet sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Kääntele varovaisesti vaahdotettu kerma täytteeseen. Kaada täyte pieneen vuokaan ja laita pakkaseen kahdeksi tunniksi.




 Kun limetäyte on ollut pakasteessa 2 tuntia, aloita tekemään pohja. Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Painele seos isomman irtopohjavuoan pohjalle.

Tee mansikkatäyte samaan tapaan kuin limetäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita sokeri, tuorejuusto ja mansikkasose keskenään. Vaahdota kerma ja laita se jääkaappiin odottamaan. Kuumenna 1 rkl vettä ja sekoita joukkoon liivatteet. Kaada liivatteet ohuena nauhana mansikkatäytteeseen koko ajan sekoittaen. Kääntele lopuksi vaahdotettu kerma mansikkatäytteeseen.

Ota limetäyte pakkasesta ja irrota varovaisesti vuoasta. Nosta se isomman vuoan keskelle. Kaada mansikkatäyte reunoille ja limetäytteen päälle. Laita kakku jääkaappiin hyytymään yön ylitse.




Koristele kakku tarjoilupäivänä. Voit koristella sen esimerkiksi sulatetulla suklaalla tai mansikoilla ja limellä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti