lauantai 15. elokuuta 2015

New York cheesecake

Yksi ikisuosikeistani on aina ollut new york cheesecake ja olen melko varma että se tulee aina myös olemaan. Ihanan pehmeä juustokakku mansikkakastikkeen kera on yksi parhaimmista asioista ikinä! Tässä ihan mahtavaa reseptiä, jonka poimin Arlan sivuilta testiin. Pieniä muutoksia tein, mm. jätin sokerin kokonaan pois pohjasta, sillä mielestäni se on tarpeeton. Muuten resepti on melkolailla samanlainen.


Pohja:
 
200 g digestive-keksejä
125 g voita
 
Täyte:
 
600 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl sokeria
1 1/2 rkl vehnäjauhoja 
4 kananmunaa
200 g ranskankermaa
2 tl sitruunamehua 
 
Mansikkakastike:
 
soseutettuja mansikoita
vettä
tomusokeria
 
 
Hienonna keksit pieneksi muruksi. Sekoita joukkoon sula voi ja painele seos 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 170 asteessa 5-8 minuuttia.  



Valmista tuorejuustotäyte sekoittamalla tuorejuusto, sokeri ja jauhot keskenään. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Lisää lopuksi joukkoon ranskankerma ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte keskipohjan päälle. Paista 165 asteessa noin tunnin ajan. Sammuta sitten uuni, raota uuniluukkua ja anna kakun kypsyä vielä toinen tunti jälkilämmössä. Anna valmiin kakun vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä.


 


Valmista mansikkakastike soseuttamalla haluamasi määrä mansikoita. Lisää muutama ruokalusikallinen vettä saadaksesi kastikemaisen rakenteen. Makeuta halutessasi tomusokerilla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti