Kokeilin yhtenä päivänä tällaista hieman vähemmän perinteistä täytekakkua. Kakun sisältö on melko suomalaista sorttia, mutta koristelu ja kuorrutus ei niinkään. Yhdistelmä toimi mitä mainioimmin ja en voisi olla ylpeämpi lopputuloksesta. Kuningasmarjasekoitus sopi täytekakun väliin kivasti ja tasapainoitti ylimakeaa voikreemikuorrutetta.
Koska meillä ei ole kuin kaksi syöjää kotona, tein kakun kahden munan kakun reseptillä. Laitan kuitenkin tähän myös perinteisen neljän munan reseptin, jos joku haluaa tällä reseptillä tehdä ns. oikean kokoisen täytekakun. Itse olen pienestä pitäen oppinut täytekakun tekemään "yhtä paljon" -menetelmällä ja tähän asti se menetelmä ei minua ole pettänyt, joten tälläkin kertaa reseptini on samaa menetelmää noudattava. Täytteen reseptiä en kirjoita erikseen isommalle kakulle, sillä se on helppo vain tuplata isompaa kakkua varten.
2 munan kakkupohja: (15 cm irtopohjavuoka)
tarvitset kolme täsmälleen samanlaista lasia, joihin mittaat ainekset erikseen
2 kananmunaa
yhtä paljon sokeria kuin kananmunia
yhtä paljon vehnäjauhoja + 2 rkl perunajauhoja + 1 tl leivinjauhetta
4 munan kakkupohja: (24 cm irtopohjavuoka)
4 kananmunaa
yhtä paljon sokeria kuin kananmunia
hieman reilu puolet kananmunien määrästä vehnäjauhoja, loput perunajauhoja + 1 tl leivinjauhetta
Täyte:
250g Kuningas-marjasekoitusta (Pakkasmarja)
2 dl vispikermaa
maitoa kostutukseen
Kuorrute: (sisältää sekä kuorrutuksen, että koristeet)
500 g tomusokeria
160 g voita
1/2 dl maitoa
muutama tippa vanilja-aromia
Valmista kakkupohja mieluiten päivää ennen kakun leikkausta ja täyttöä. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää ne varovaisesti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Vältä luukun aukomista.
(Huom: 4 munan kakun paistoaika 30-35 minuuttia)
Leikkaa kakku kolmeen osaan. Voit suojata tarjoilualustan leivinpaperin palasilla, jolloin voit huoletta koota kakun pelkäämättä sotkuja.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Kostuta pohja maidolla. Levitä päälle puolet marjamixistä ja puolet kermavaahdosta. Laita kansi päälle ja kostuta jälleen maidolla. Levitä päälle loput marjamixistä ja kermavaahdosta. Laita päälle vielä viimeinen kansi. Kostuta kevyesti.
Laita kakku odottelemaan jääkaappiin, kun valmistat kuorrutteen. Sekoita tomusokeri ja huoneenlämpöinen voi keskenään. Yhdistä erillisessä kipossa maito ja vanilja-aromi. Lisää sitten neste hiljalleen tomusokeri-voiseoksen sekaan ja vatkaa ainakin 5 minuutin ajan, jotta kuorrutteesta tulee vaaleaa ja kuohkeaa.
Levitä kakun päälle kevyt kerros kuorrutetta ja laita takaisin jääkaappiin ainakin 15 minuutiksi. Näin voikreemi kovettuu kakun päälle ja seuraavasta kerroksesta tulee kaunis ja tasainen, eikä kakusta irtoavat muruset jää pyörimään kuorrutteen päälle.
Värjää loppu kuorrute haluamasi väriseksi. Itse koristelin kakun näillä voikreemiruusuilla, joihin löytyy hyvät ohjeet täältä. Voikreemiruusujen tekoon tarvitset kukkanaulan ja tyllan numero 104. (esim Wilton)
Laita kakku vielä hetkeksi jääkaappin, jolloin ruusutkin jämäköityvät. Nautiskele!
PS: Mitä tykkäätte uudesta headerista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti