Tällä kertaa leivoinkin jotain vähän yksinkertaisempaa, mutta silti herkullista... Nimittäin tiikerikakkua! Resepti on Mimmin keittiöstä. Tein näitä itseasiassa parikin kappaletta, mutta en itselleni vaan joululahjaksi. Perinteisen ulkonäön sijasta kuorruttelin kakkua hieman suklaalla ja ihanan talvisilla nomparelleilla! Suklaa ei tahtonut käyttäytyä täysin, kuten olisin halunnut, mutta nomparellit pelastivat kaiken.
Tiikerikakku:
200 g voita
200 g sokeria
4 kananmunaa
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,75 dl maitoa
tiikeriraitaan 2 rkl kaakaojauhetta ja 2 rkl maitoa
Voitele ja jauhota vuoat. Vatkaa voi ja sokeri keskenään vaahdoksi. Lisää puolet munista, puolet keskenään sekotetuista kuivista aineksista ja maito rivakasti taikinaksi. Lisää loput munat ja kuivat ainekset, sekoita tasaiseksi.
Ota kolmasosa taikinasta erilliseen kulhoon. Sekoita joukkoon tiikeriraitaan tulevat kaakaojauhe ja maito.
Laita vuokaan ensin vaaleaa taikinaa, sitten tumma taikina ja taas loput vaaleasta. Voit halutessasi varovaisesti painella esim. lusikalla tai haarukalla taikinat "sekaisin". Paista 150 asteessa alimmalla tasolla noin tunti.
Jäähdytä kakku ennen kumoamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti