Tästä ohjeesta tulee noin 20 pikkupitsaa.
Taikina:
2,5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa (50g tuorehiivaakin käy aivan hyvin)
2-3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl oreganoa tai pitsamaustetta
0,5 dl kaurahiutaleita
5 dl vehnäjauhoja
Tomaattikastike:
n. 1 1/2 dl tomaattipyrettä
1 dl vettä
4 rkl ketsuppia
suolaa
mustapippuria
oreganoa
valkosipulijauhetta
Lämmitä vesi noin +42 asteiseksi (tuorehiivan kohdalla kädenlämpöiseksi). Sekoita joukkoon hiiva, öljy, suola, oregano ja kaurahiutaleet. Lisää jauhoja vähitellen joka kerta sekoittaen. Alusta loput jauhot käsin. Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan noin kaksinkertaiseksi.
Odotellessa kannattaa tehdä tomaattikastike valmiiksi, jotta voit pitsapohjien valmistuessa täyttää ne, laittaa uuniin ja jatkaa taas uusien pohjien tekemistä.
Kauli taikina hyvin jauhotetulla alustalla ja paina siihen esimerkiksi juomalasilla ympyröitä (itse käytin hieman isompaa jälkiruoka-astiaa). Poista ylimääräinen taikina ympäriltä ja laita valmiit pohjat pellille. Kauli taikina uudelleen ja paina lasilla ympyröitä. Toimit siis samalla tavalla kuin esim. pipareita tehdessä.
Tomaattikastikkeen kanssa ei tarvitse olla varovainen, sitä on kyllä riittävästi ja sitä voi laittaa huoletta reippaammin pitsoille. Täytä pitsat oman maun mukaan. Minulla näissä pitsoissa on kinkkua, ananasta ja juustoa. Osassa taas on kinkkua, fetaa ja juustoa.
Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.
Nauti! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti