keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Galettes

Galette saattaa olla monille hieman tuntemattomampi käsite. Crêpes sen sijaan herättää jo useammassa joitain mielikuvia. Galette onkin suolainen versio crêpeseistä eli toisin sanoen täytetty lätty. Näiden tekemisen opin ranskalaiselta tutulta reilu vuosi sitten ja nyt vasta kokeilin näitä itsekin. Nam nam, mitä herkkua!

Lättytaikina (n. 10 kpl)

5 dl maitoa
2 kananmunaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja

Täyte

Kananmunia
kinkkua
juustoraastetta


Sekoita kaikki ainekset maidon joukkoon. Jätä lettutaikina puoleksi tunniksi jääkaappiin seisomaan.



Paista kaikki letut normaaliin tapaan voissa. Älä kuitenkaan tee niistä kovin paksuja. Galettejen kuuluu olla ohuita ja rapeita.

Paista seuraavaksi kananmunat valmiiksi. Kananmuna kuuluisi paistaa vain toiselta puolelta ja asetella kananmunan "raaka" puoli ylöspäin letun päälle, mutta koska minä pidän vain kokonaan kypsistä munista, paistoin ne kokonaan.


Lämmitä valmis lettu molemmilta puolilta pienellä lämmöllä ja kokoa se. Laita ensin kinkku, sitten kananmuna ja lopuksi juustoraaste. Anna juuston sulaa hieman ja taittele sitten reunat päälle. Juusto ikään kuin liimaa reunat kiinni.


Ja valmista tuli! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti