Minua pyydettiin leipomaan jotain, mikä on sekä suolaista että makeaa. Ensimmäisenä mieleen tulee snickers! Suurena juustokakkufanina päätin soveltaa snickersin ideaa juustokakun muotoon. Lopputulos on erittäin makea juustokakku, jonka päällä on suolainen kinuskikastike.
Pohja:
3/4 dl mantelijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
90 g voita
Juustokakku:
200 g snickersejä
330 g tuorejuustoa
500 g pehmeää ricottaa
4 kananmunaa
3 dl ja 2 rkl sokeria
1/2 tl vanilja-aromia
2 rkl perunajauhoja + 2 rkl vettä
(koristeeksi suolapähkinöitä)
Suolainen kinuskikastike:
3 dl sokeria
0,5 dl vettä
2 dl kuohukermaa
40 g voita huoneenlämpöisenä
1 1/2 tl merisuolaa
Valmista ensimmäiseksi pohja. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Mittaa mantelijauhe, vehnäjauhot, sokeri ja pehmeä voi kulhoon. Nypi taikina sormin tasaiseksi. Painele halkaisijaltaan noin 23 senttiseen irtopohjavuokaan. Paista 15 minuuttia tai kunnes pohja muuttuu vaaleankultaiseksi.
Pilko snickersit valmiiksi sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Sekoita tuorejuusto, ricotta, munat, sokeri ja vanilja-aromi keskenään. Yhdistä perunajauho ja vesi, ja lisää ne sen jälkeen juustoseokseen.
Kaada ensin snickers-palat pohjan päälle ja kaada sitten täyte. Kopsuttele varovaisesti pöytään, jotta ilmakuplat nousevat pintaan ja voit esim. veitsen avulla tasoittaa pinnan.
Paista 150 asteessa uunin keskitasolla tunnin ajan. Sammuta sitten uuni ja paista jälkilämmöllä vielä toinen tunti. Jätä kakku jäähtymään siksi ajaksi, kun teet kuorrutteen.
Mittaa kattilaan sokeri ja vesi.
HUOM! Älä sekoita sokeria, sillä muuten se kokkaroituu. Anna sokerin kiehua rauhassa levyllä, kunnes väri muuttuu kauniin vaaleanruskeaksi. Voit välillä varovaisesti ravistaa kattilaa.
Kun sokeri on muuttunut vaaleanruskeaksi, ota kattila pois liedeltä. Kaada sekaan kerma (seos kuohahtaa tässä välissä, ole varovainen) Laita sitten kattila takaisin lieden jälkilämmöille ja sekoita esim. vispilällä seos tasaiseksi. Anna kiehahtaa hetki. Lisää voi sekaan pala kerrallaan. Lisää vielä lopuksi suola. Anna kastikkeen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuorruttamista.
Kakun tulisi olla vähintään 2 tuntia kylmässä ennen tarjoilua. Maku on kuitenkin parhaimmillaan seuraavana ja sitä seuraavana päivänä eli odota mieluiten ainakin yhden yön yli.
Voit halutessasi koristella kakun esimerkiksi suolapähkinöillä.